perjantai 28. maaliskuuta 2014

Some 2.tehtävä 1/2

Tehdäänpäs välillä töitä ;) SOME kurssiin liittyen minun tulee esitellä kaksi sosiaalisen median sovellusta.

Olen asunut paljon ja asun tälläkin hetkellä ulkomailla ja siksi haluan ENSIMMÄISENÄ esitellä InterNations -sovelluksen. Se on x-pattien facebook. Normaalien FB toimintojen lisäksi jokainen maa on jaettu omaan ryhmäänsä jolla on omat suurlähettiläät ja paikalliset oppaat. He toimivat keulakuvina InterNationille. Perus ideana on auttaa kaikkia maahan muuttavia ja miksei jo maassa asuvia verkostoitumaan. Se avaa ovia ja sen kautta pääsee tutustumaan samassa tilanteessa olevia ihmisiä, jotka todennäköisesti ovat käyneet läpi samat ilot ja surut uuteen maahan muuttaessaan. InterNations järjestää tapaamisia sekä erilaisia tapahtumia ja tätä kautta helpottaa maahan intergoitumista. Se kehittää toimintaansa jatkuvasti ja nykyään tarjoaa erilaisia toimintaryhmiä kuten valokuvauskerhon, sinkkuryhmän, koiranulkoilutus ringit ja yksinhuoltaja klubin. Sovellukseen pääsee mukaan jäseneksi kutsulla. Tämä sovellus on konkreettisesti auttanut monta ihmistä suurten muutosten edessä. Minulle siitä on tullut tapa kohdata muita samassa tilanteessa olevia ihmisiä ja luoda uusia ihmissuhteita. Verkostoituminen uudessa maassa on erittäin tärkeää oman tulevaisuuden ja hyvinvoinnin kannalta. Jos joskus muutat ulkomaille pysyvämmin tai vähemmän pysyvämmin, niin etsi ihmeessä käsiisi ihminen joka on jo jäsenenä, suosittelen!


4 kommenttia:

  1. Ompa mahtava juttu, että tämmöinen verkosto on kehitetty! Helpottaa varmasti monia ihmisiä ja tästä olisi varmasti minullekin hyötyä, jos muuttaisin ulkomaille. Toisaalta, miksei tämmöistä kehitettäisi myös Suomeen? Maahanmuuttajille ja heille, jotka muuttavat uuteen kaupunkiin koulun tai töiden perässä :) tai muuten vain yksinäisille ihmisille, heitäkin kun jonkin verran löytyy.

    VastaaPoista
  2. En ollut kuullutkaan tästä sovelluksesta ennen, vaikuttaa tosi hyödylliseltä! Tosta olis ollut mullekkin hyötyä kun asuin hetken saksassa, laitetaan siis korvan taakse seuraavaa kertaa varten!

    VastaaPoista
  3. Hyvä esittely ja minullekin uusi tuttavuus. Valitettavasti en pysty linkkaamaan postaustasi muille tweetattavaksi, en Diigoon en Pearltreesiin koska postauksissasi ei ole otsikkoa.

    VastaaPoista
  4. Asia korjattu, postauksella on nyt nimi :)

    VastaaPoista