maanantai 31. maaliskuuta 2014

Some 2.tehtävä 2/2

TOISENA SOME sovelluksena esittelen HeiaHeia:n. 



Sovellus on entisten Nokialaisten vuonna 2009 luoma sovellus. Sen perusidea on motivoida itseään ja kavereitaan liikkumaan. Suomessa sillä on yli 40000 käyttäjää ja se on käytössä 134:ssä maassa.  Palvelu on tarjolla  yhdeksällä eri kielellä. Painopiste on jakaa omia kuntoilusuorituksia FB:n, Twitterin tai RSS-syötteiden kautta valitsemalleen joukolle. Sovellus on maksuton yksityiselle henkilölle. Kaikki enemmän tai vähemmän urheilevat ihmiset voivat avata oman tilinsä. Siitä on myös olemassa maksullinen versio, joka on suunnattu yrityksille ja yhteisöille kannustamaan heidän henkilökuntaansa liikkumaan. Se voi toimia myös eri valmennusryhmien, joukkueiden ja personal trainereiden yhteydenpitokanava.

HeiaHeia:ssa voi määritellä oman tavoitteensa esimerkiksi pudottaa painoa, juosta maratoni jne. Ohjelmassa kirjataan päivittäin omat urheilunsa oli se sitten kävelyä, puutarhanhoitoa tai kovaa punttistreeniä salilla. HeiaHeiasta löytyy yli 350 eri aktiivisuutta eli varmasti löydät suorittamasi aktiivisuuden. Sovelluksessa voi räätälöidä oman treeniohjelman omien lähtökohtien mukaan. Sillä on helppo seurata omaa kehitystään.

Minä pidän sovelluksesta. En kylläkään jaa kenenkään kanssa tekemisiäni, mutta on kiva seurata itse mitä ja koska on tehnyt. Se myös motivoi liikkumaan eri tavalla. Pidän juoksusta ja olenkin kaksi vuotta sitten juossut ensimmäisen 1/2 maratonin. Tällä aplikaatiolla seurasin urheiluani ja pystyin katsomaan, että teen tarpeeksi lihaskuntoharjoituksia kardio harjoitusten lisäksi.



1 kommentti:

  1. Mainio postaus! Vaikka sosiaalisuus onkin keskiössä, näitä sovelluksia voi hyvin käyttää myös ihan omaa "kirjanpitoaan" varten.

    VastaaPoista